Ollaanko kohta jo kotona?

Tällä viikolla alkoi syksy. Se on ollut minulle henkisesti suuri helpotus, sillä kesä oli lomasta huolimatta jokseenkin stressaava. Päätimme laittaa oman asuntomme myyntiin ja samalla jännitys ja jopa pelko siitä, että löydämmekö uutta kivaa (tai siis vielä tätäkin kivempaa) asuntoa, oli piinaava. Vietimme valehtelematta monta päivää ja iltaa, joskus yötäkin, selaten kämppiä netistä. Välillä selasin sohvalla maatessani luuristani oikotien, etuoven ja jokakodin myynnissä olevia kohteita niin pakonomaisesti monta tuntia putkeen, että käsi puutui ja kipeytyi. Ei voinut lopettaa, sillä pakkotietääjosvieläjossainonjokukohdejotaeiollahuomattu. Oma asunto alkoi kokoajan tuntua vähemmän ja vähemmän omalta kodilta, sillä tiesin että kohta tulee lähtö... johonkin. Oli vaikea rentoutua kotona, kun pelkäsi kohta olevansa - dramaattisesti sanottuna, koditon.

Rampattiin myös kesällä monissa asuntoesittelyissä todetaksemme, ettei nuo asunnot vaan yksinkertaisesti tunnu yhtään omalta kodilta. Tai sitten todetaksemme, että liian kallishan tämä on. Varauduttiin jo henkisesti siihen, että hätätapauksessa muutetaan vaikka mökille vähäksi aikaa ja jatketaan etsimistä, jos hyvää asuntoa ei löydy. Sitten – tadaa! Se pamahti kasvojemme eteen – tuleva i-h-a-n-a asuntomme! Helpotus.

Ensiviikolla pääsemme uuteen asuntoomme. En voi lakata mielessäni pyörittelemästä siitä, mikä valaisin tulisi mihinkin huoneeseen ja mikä norsu ja Budha ja tuikku minnekin. Ja samalla myös Täytyy ostaa (sitten kun joskus on rahaa)-lista kasvaa: Mattoja, verhoja, terassikalusteet, grilli ja sisustustikkaat kylppäriin (siihen päälle tulee käsipyyhkeet, jotka muuten myös pitää uusia).

Innostuksen lisäksi pakko myöntää, että tunnen myös hitusen haikeutta. Vaikka muutamme vain parin kilometrin päähän nykyisestä päämajastamme, tuntuu haikealta jättää tämä asunto, nämä seinät. Tästä paikasta on tullut minulle hyvin rakas. Täällä olen voinut rentoutua, levätä ja retkottaa, mutta tarvittaessa myös räiskyä, raivosiivota ja päästellä paineita. Olen voinut itkeä, nauraa ja nauttia. Olla niin kuin olen. Olla olematta jos huvittaa. Koti on aina koti. Siellä ollaan turvassa. Toivottavasti uudesta kodista tulee ajan myötä yhtä rakas tai jopa rakkaampi.

Kaksi rakasta norsuani.

Tyyne Puustinen kuuntelee putkiradiota.