Pohdintaa digitaalisesta identiteetistäni

Digitaalinen identiteetti on mielenkiintoinen käsite. Lyhyesti selitettynä se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, millaisen kuvan ihminen antaa itsestään eri some-alustoilla ja minkälaista tietoa hänestä löytyy verkosta. Ja kaikkihan sen tietää, tai ainakin nykypäivänä pitäisi tietää, että esimerkiksi valokuvia kannattaisikin julkaista harkiten. Se mikä verkkoon menee, se verkkoon jää.

Olenkin monta kertaa pohtinut sitä, mitä esimerkiksi lapsenlapsenlapseni minusta saa halutessaan selville, silloin kun ei ole enää olemassa ketään joka minut olisi tuntenut ja muistaisi. Todennäköisesti digitaalinen identiteettini jää elämään ja hän saa halutessaan paljonkin tietoa minusta. Hän saa tietää, millaisia ruoka-annoksia olen tykännyt syödä (ja sitä ennen valokuvannut), missä olen viettänyt aikaa ja kenen kanssa, millainen huumorintaju minulla on ollut, mikä on poliittinen kantani, mitä olen tehnyt työkseni jne. Voi jopa olla, että tekoälyn kehittyessä, kenties, hän voi käydä keskusteluja tekoälyn luomasta versiosta itsestäni. Onhan tekoälyllä materiaalia mistä ammentaa ja se saattaisi hyvinkin pystyä päättelemään, mitä mieltä olisin asioista. Hurja ajatus kyllä, että apsenlapsenlapseni pystyisi keskustelemaan kanssani tulevaisuudessa. Tai ainakin jonkunlaisen minun kopioni kanssa. 

Mitä lapsenlapsenlapseni sitten saisi selville? Minkälaisen jäljen jätän verkkoon ja millainen digitaalinen identiteettini on? Sosiaalisen median postaukseni ovat pääasiassa hyvin positiivissävytteisiä. Niistä tulee ilmi asioita, jotka ovat minulle tärkeitä: kerron perheestäni, ystävien kanssa vietetystä ajasta, luonnossa liikkumisesta, lemmikeistäni, soitan pianoa ja laulan. Ainakaan mitään nillittäjä-kuvaa minusta ei saa, mikä on hyvä! Sisältöni on melko aidon oloista, ns. elävästä elämästä. Sillä erotuksella, että harvoin jaan niitä kaikkein ankeimpia kokemuksia vaan keskityn hyvään. Tarjoan siis hyvänmielen sisältöä arjestani. Se ei ehkä ole kovinkaan kiinnostavaa paitsi niiden ihmisten mielestä, jotka ovat osa elämääni. Esim. Instagram-tilini muistuttaa ehkä blogia nykyisin, kerron sinne kuulumisiani. Julkaisuni ovat pitkähköjä ja niistä varmasti näkyykin, että nautin niiden kirjoittamisesta.

Jos kirjoitan oman nimeni Googleen, nousee sieltä äkkiä esille some-tilieni lisäksi mm. juttuja työhistoriastani esim. kirjoittamiani artikkeleita tai tapahtumia, joissa olen ollut mukana. Muutamia todella vanhojakin kuvia löytyy ja pakko sanoa, että en nyt ole ihan ylpeä Twitter-tilistänikään, jonka viimeisimmät julkaisut ovat kymmenen vuoden takaa. Tänä päivänä en ehkä ihan samanlaista sisältöä tuottaisi ja en tiedä, antaako ne itsestäni fiksuimman kuvan. Semmoista hyvin hömppää vitsinheittoa. Tuon tilin voisinkin poistaa. Toisaalta... Pitäisikö jättää se kuitenkin? Antaisin lapsenlapsenlapselleni mahdollisuuden keskustella myös 20-vuotiaan minun kanssa, joka suhtautui moniin asioihin kenties astetta rennommin!