Ollaanko kohta jo kotona?

Tällä viikolla alkoi syksy. Se on ollut minulle henkisesti suuri helpotus, sillä kesä oli lomasta huolimatta jokseenkin stressaava. Päätimme laittaa oman asuntomme myyntiin ja samalla jännitys ja jopa pelko siitä, että löydämmekö uutta kivaa (tai siis vielä tätäkin kivempaa) asuntoa, oli piinaava. Vietimme valehtelematta monta päivää ja iltaa, joskus yötäkin, selaten kämppiä netistä. Välillä selasin sohvalla maatessani luuristani oikotien, etuoven ja jokakodin myynnissä olevia kohteita niin pakonomaisesti monta tuntia putkeen, että käsi puutui ja kipeytyi. Ei voinut lopettaa, sillä pakkotietääjosvieläjossainonjokukohdejotaeiollahuomattu. Oma asunto alkoi kokoajan tuntua vähemmän ja vähemmän omalta kodilta, sillä tiesin että kohta tulee lähtö... johonkin. Oli vaikea rentoutua kotona, kun pelkäsi kohta olevansa - dramaattisesti sanottuna, koditon.

Rampattiin myös kesällä monissa asuntoesittelyissä todetaksemme, ettei nuo asunnot vaan yksinkertaisesti tunnu yhtään omalta kodilta. Tai sitten todetaksemme, että liian kallishan tämä on. Varauduttiin jo henkisesti siihen, että hätätapauksessa muutetaan vaikka mökille vähäksi aikaa ja jatketaan etsimistä, jos hyvää asuntoa ei löydy. Sitten – tadaa! Se pamahti kasvojemme eteen – tuleva i-h-a-n-a asuntomme! Helpotus.

Ensiviikolla pääsemme uuteen asuntoomme. En voi lakata mielessäni pyörittelemästä siitä, mikä valaisin tulisi mihinkin huoneeseen ja mikä norsu ja Budha ja tuikku minnekin. Ja samalla myös Täytyy ostaa (sitten kun joskus on rahaa)-lista kasvaa: Mattoja, verhoja, terassikalusteet, grilli ja sisustustikkaat kylppäriin (siihen päälle tulee käsipyyhkeet, jotka muuten myös pitää uusia).

Innostuksen lisäksi pakko myöntää, että tunnen myös hitusen haikeutta. Vaikka muutamme vain parin kilometrin päähän nykyisestä päämajastamme, tuntuu haikealta jättää tämä asunto, nämä seinät. Tästä paikasta on tullut minulle hyvin rakas. Täällä olen voinut rentoutua, levätä ja retkottaa, mutta tarvittaessa myös räiskyä, raivosiivota ja päästellä paineita. Olen voinut itkeä, nauraa ja nauttia. Olla niin kuin olen. Olla olematta jos huvittaa. Koti on aina koti. Siellä ollaan turvassa. Toivottavasti uudesta kodista tulee ajan myötä yhtä rakas tai jopa rakkaampi.

Kaksi rakasta norsuani.

Tyyne Puustinen kuuntelee putkiradiota.

Sunnuntai-illan keittokokeilu

Tänään päätin vihdoinkin valmistaa keiton, jota minulla on ollut pitkään tarkoitus joskus tehdä. Löysin pari viikkoa sitten tv-tason alalaatikosta kyseisen keiton reseptin (juu, minulla on paha tapa jemmailla "tärkeitä" papereita mitä hölmöimpiin paikkoihin), jonka olen siis aikoinani repässyt jostakin naistenlehdestä. Suoraan sanottuna olen todella huono noudattamaan minkään reseptin tarkkoja ohjeita, joten keitosta syntyikin oma variaationi, mutta onneksi erittäin maistuva sellainen! En tiedä mistä se johtuu, kenties alikehittyneestä makuaististani, mutta usein kun teen jollakin valmiilla ohjeella, jää ruoka jotenkin pliisuksi...  Laitankin tähän ohjeen omasta versiostani kolmen kaalin keittoa, jospas joku haluaa vaikka kokeilla ohjettani ja halutessaan vaikka varioida sitä taas omalla tavallaan jättämällä jotain pois ja lisäilemällä jotain.

Kolmen kaalin curry-kookoskeitto:

1 iso sipuli

2 kynnetöntä valkosipulia

3cm pala tuoretta inkivääriä

1 pieni kukkakaali

3 porkkanaa

n. 400g kerä/kesäkaalia
Lehtikaalin lehtiä

2rkl öljyä
4rkl currytahnaa
3rkl chilitahnaa

8dl vettä
3rkl kanafondia
1prk kookosmaitoa
hömsäys curryjauhetta
hömsäys kuivattua chiliä
hömsäys tandoorimaustetta

hömsäys suolaa

Kuumenna öljy kattilassa. Kuullota sipulit ja hienonnetut valkosipulit. Lisää currytahna, pilkottu chili ja hienonnetty inkivääri. Kuullota taas hetki. Lisää vesi, fondi ja kookosmaito ja mausteet. Kun liemi kiehuu, lisää kukkakaali ja viipaloidut porkkanat. Kiehuta pari minsaa, jonka jälkeen lisää suikaloitu keräkaali ja lehtikaali (ilman sitä paksua lehtiruotia). Anna taas kiehua vähän aikaa, mutta älä liikaa (kivempi kun kaalit jää rapsakoiksi). Nauti!

Kesäilta kynttilänvalossa - joko saa odottaa joulua?

Kesä on mennyt nopeasti ja siinä sivussa hurahti neljän viikon kesälomanikin. Oli harmaata ja sateista, aurinko tuntui olevan jotenkin väsynyt, sillä se jaksoi lämmittää helteeseen asti ihan vain muutamana päivänä.

Ensimmäisen hellepäivän vietin kauppatorilla kierrellen ja merta ihastellen. Onnistuinkin polttamaan itseni välittömästi (ja kyseessä ei siis ollut mikään pieni palaminen, vaan ihan kunnon käristys), joten toinen ja kolmas hellepäivä menikin sitten palanutta ja käristynyttä ihoani rasvaillen ja yrittäen suojata sitä auringolta. Olihan ne kolme oikein hyvää ja kaunista päivää, kiitos vaan nyt edes niistä luontoäidille. Sitten alkoi taas sataa. Satoi ja satoi. Ja sitten taas satoi ja satoi. Heinäkuun puolivälissä kyllästyin odottamaan auringonpaistetta ja aloin odottaa syksyä, talvea ja lopulta joulua. Sainkin viime viikolla huomautuksen mieheltäni hyräillessäni joululauloja: " Älä kulta jooko kiltti ihan vielä,  ethän?" Nyt elokuun ensimmäisenä päivänä miehen ollessa rilluttelemassa ystäviensä kanssa olenkin päässyt jo hyviin joulutunnelmiin. 

Joulu ei tarkoita minulle hirveää määrää joulukrääsää ja koristeita, eikä ruohonleikkurin kokoista kinkkua vaan se on jotain muuta, henkinen olotila. Seesteinen, levollinen ja itselleen armollinen olotila. Jouluna ei tarvitse olla pakonomaisesti jotakin hauskaa tekemistä, niin kuin kesällä. Riittää vain että on ja tekee niitä juttuja, jotka tuntuu hyvältä, eikä edes tarvitse stressata auringonpaisteen puuttumisesta.

Joulun aikaan saa hiljentyä, nauttia läheisten ihmisten seurasta, vetäytyä halutessaan muhimaan omiin oloihinsa, tunnelmoida kynttilän valossa, palellessaan kääriytyä vilttiin ja juoda kuumaa glögiä. Mitään ei hiljenemisen lisäki tarvise tehdä, ellei tahdo ja yllättäen joulun aikaan ihmiset haluavatkin tehdä hyviä tekoja muiden eteen ja se onkin ehkä hienointa koko joulussa. Se on kai sitä kuuluisaa joulumieltä, joka toki olisi tervetullutta ihan ympärivuotisestikin. Oli muuten todella mahtavaa, kun edellisjouluna facebookissa olevan Jouluapua ryhmän myötä moni ihminen sai tuiki tuntemattomalta jouluaatoksi jouluruokia ja lahjoja, ja saipa joku yksinäinen seuraakin aattoillaksi itselleen. Itsekin taisin auttaa erästä perhettä ostamalla lapsille pienet lahjat ja siitä jäi kyllä hyvä fiilis.

Tähän on siis tultu, eli loppuvuosi meneekin joulua odotellessa. Viime vuonna teimme mieheni kanssa sopimuksen, että joulutähden sai laittaa esille ja joululauluja alkaa kuuntelemaan, soittamaan ja laulamaan vasta joulukuun 1.päivä. Mieheni perusteli tätä tietenkin sillä, että joululle on olemassa kokonainen kuukausi ja sen pitäisi riittää. Ajattelin aloittaa hänen kanssaan neuvottelut, jospas saisin tänävuonna puhuttua koristelu -ja lauleskeluluvan aikaisemmaksi...