Jospas nyt tähän sitten jonkinmoista esittelyä läiskäisisi heti kärkeen:
Olen siis 25-vuotias nainen, joka on ehtinyt vuosien varrella höntsäilemään jo yhtä sun toista. Aloitan joka maanantai ”terveellisen elämän”, jonka jälkeen sorrun yleensä torstaihin mennessä syömään ”jos nyt ihan vaan pienen” hampurilaisen. Viimeaikoina olen innostunut leipomaan ja kokkailemaan, useimmiten suolaisia ruokia, sillä en ole yhtä perso makealle kuin suolalle ja rasvalle.
Olen siis 25-vuotias nainen, joka on ehtinyt vuosien varrella höntsäilemään jo yhtä sun toista. Aloitan joka maanantai ”terveellisen elämän”, jonka jälkeen sorrun yleensä torstaihin mennessä syömään ”jos nyt ihan vaan pienen” hampurilaisen. Viimeaikoina olen innostunut leipomaan ja kokkailemaan, useimmiten suolaisia ruokia, sillä en ole yhtä perso makealle kuin suolalle ja rasvalle.
Ruoanlaiton lisäksi olen musiikin suurkuluttaja ja rakastan
myös laulaa ja soittaa pianoa. Olen myös päättänyt tänä vuonna toteuttaa
pitkäaikaisen unelmani ja opetella soittamaan kitaraa. Tähän mennessä olen
onnistunut ottamaan haltuun jo peräti kahdeksan sointua, joista jokaisen soitan
vain vähän pieleen!
Työkokemustakin minulle on ehtinyt kertyä melko reippaasti
mm. media-alalta, lasten parissa työskentelystä ja mm. kioskin kassalta. Tällä
hetkellä opiskelen lähihoitajaksi, sillä haluan tulevaisuudessa työskennellä
kehitysvamma-alalla. Minulle
onkin tärkeää, että saan työskennellä ihmisten parissa ja tehdä työtä, jolla on
merkitystä muiden hyvinvoinnille. Opiskelen ylioppilaspohjaisella linjalla, mikä mahdollistaa valmistumisen jo 1,5 vuodessa eli minun kohdallani jo ensi vuoden maaliskuussa, mikäli kaikki menee putkeen.
Olen syntynyt ja kasvanut Helsingissä ja tottunut ratikoiden
kirskunaan ja McDonald’sin hampurilaisten tuoksuun. Noin vuosi sitten koitti
kuitenkin elämänmuutoksen aika, kun muutimme ihanan avomieheni sekä touhukkaan
koiramme Tyyne Puustisen kanssa pois keskustan humusta tänne
Koillis-Helsinkiin pellon reunalle. Tämä oli yksi elämäni parhaimmista päätöksistä, vaikka en varmasti olisi vielä pari vuotta takaperin sitä uskonutkaan. Ystäväni nauraa minulle edelleen, kun menin tuolloin vannomaan, että minähän en spåra-alueen ulkopuolelle ikinä tule muuttamaan, kun eihän siellä ole edes elämää. Nyt olen ymmärtänyt, että täällä vasta voikin nauttia olostaan. Keskustan puljut ja huvitukset on 25min bussimatkan päässä ja luonto alkaa heti takapihalta! Puustinenkin on onnellinen päästessään silloin tällöin kirmailemaan pellolla ja metsässä ilman vapaudentunnetta rajoittavaa hihnaansa ja itsekin rentoudun parhaiten, kun voin ottaa Jopon alle ja polkea nätteja maisemia luonnon helmassa ja kuunnella lintujen laulua.
Tähän kohtaan olisi varmaan paikallaan kertoa tarkemmin koirastamme Puustisesta. Tyyne Puustinen on pitkäkarvainen kaniinimäyräkoira, joka
rakastaa mm. räkäpapereita ja ängryböördsejä. Puustinen työskentelee
Risuasiainministeriössä ja selvittää ikuisuuskysymyksenä kepin ja risun
problematiikkaa. Puustinen myös pitää itseään maailman nopeimpana ja
painavampana koirana, eikä näitä luuloja tule hänen itsetuntonsa vuoksi ottaa
pois.
Tyyne Puustista pystyy esittelemään parhaiten näin alkuun varmasti kuvin. Kuvathan kertovat tunnetusti enemmän kuin tuhat sanaa.
Tyyne Puustista pystyy esittelemään parhaiten näin alkuun varmasti kuvin. Kuvathan kertovat tunnetusti enemmän kuin tuhat sanaa.







Voi rakkaus kun kirjoitat kivasti! Ängry böördsit on ihan hauskoja, mutta tuo dogin kiintynys räkäpapereihin on etova. Onneksi kohta alkaa siitepölykausi, niin dogi pääsee taas herkuttelemaan lattialle pudonneilla nessuilla :j
VastaaPoistaKahdeksan sointua riittää hyvin, eihän hittimusassa soiteta kuin neljää sointua.
https://www.youtube.com/watch?v=oOlDewpCfZQ
- MikkoP
Kiitos MikkoP ihanasta kommentista!
VastaaPoistaPuustinenhan on nauttinut kovasti mun flunssastani! Se on käyttänyt jokaisen tilaisuuden hyödykseen ryövätä käytettyjä räkäpapereita... Sitten niitä löytyy silppuna pitkin asuntoa. Ihanaa. Toinen intohimon kohde Puustisella on käytetyt alushousut. Nam. Niitäkin se pyrkii aina ryöväämään tilaisuuden tullen ja pakenee sitten sängyn alle imeskelemään niitä. Tämä on minun mielestäni vielä ällöttävämpää kuin intohimo käytettyihin räkäpapereihin... Mikähän tuota koiraa vaivaa? Toisaalta, onhan monilla ihmisilläkin erikoisia intohimon ja keräilyn kohteita...
Kiitos paljon kannustuksesta kitaransoittoon. Täytyy taas aktivoitua, kun ei ole tultua treenattua soittamista viikkoihin. Saas nähdä, miten nopeasti Puustinen ja mies tulee hulluksi, kun alan taas rämpytellä.... Mutta eihän se rock-uskottavuus itsestään tule, vaan jostain on alotettava! Voitte sitten tulla katsomaan mua vuonna 2067 Roskildeen, kun esiinnyn siellä! :D