Nauravat nakit ja vaanivat valkotakkiset

Minulla on (kenties huonokin) tapa usein palkita itseni ruoalla. Tykkäänkin paljon ruoanlaitosta ja vaikka tekisin itselleni ihan vaan vaikka iltapalaa, minusta on miellyttävämpi syödä kun ruoka on aseteltu lautaselle houkuttelevasti. Jotkut ruoat ovat sellaisia, että ne tuovat aina lapsuuden mieleen. Esimerkiksi perunamuusi. Perunamuusi on myös ehkä lohdullisin ruoka, jonka tiedän. Surullisena (tai krapulassa) syönkin mielelläni perunamuusia, sillä se tuo jotenkin lohtua siitä, että kaikki vielä järjestyy.

Toinen hyvä esimerkki lapsuusruoasta on nauravat nakit. Mikä nerokas keksintö! Saatan olla tässä asiassa ehkä henkisesti viisi vuotiaan tasolla, mutta mielestäni pelkästään nauravien nakkien tekeminen on äärimmäisen viihdyttävää. On nimittäin hauska seurata, kun nakki alkaa pannulla kuumetessaan käpertymään, siis nauramaan… Vielä hauskempaa kuitenkin on niiden syöminen! 

Tänään paistoin iltapalaksi kolme nauravaa nakkia, pari kananmunaa ja tein paahdetun ruisleivän, jonka päälle laitoin perunasalaattia ja rucolaa. Oikein kelpo setti!

Iltapalan olikin hyvä olla tukeva, kävimme nimittäin Tyyne Puustisen ja parin ystävämme kanssa (joista toinen oli myös koira) kävelemässä reilun tunnin metsälenkin. Mielestäni onkin todella ihanaa talsia luonnossa näin keväällä, kun linnutkin on alkaneet laulaa. Tänään pajulintu oli paljon äänessä ja sen laulu muistuttaakin minua keväästä. Haluaisin muuten oppia tunnistamaan lintuja ja niiden lauluja vielä enemmän ja olenkin jo pitkään haaveillut osallistuvani lintubongauskurssille. (Jos joku tietää hyviä kursseja tai vaikkapa hyvän lintukirjan, mistä lintuharrastuksen aloittaa, saa mielellään vihjata siis.)

Tyyne Puustinen käveli tänään melko reippaasti, mutta yhtä asiaa ihmettelen syvästi. Tyynellä nimittäin tuntuu olevan selvä kammo valkotakkisia kohtaan. Mistä lie alkanut, onkohan raukalla takana jokin traumaattinen lääkärissäkäynti? Korvapuustis-parka nimittäin jähmettyy paikalleen joka kerta kun näkee valkotakkisen lenkkeilijän ja suostuu liikkumaan vasta, kun tämä on mennyt ohi. Pelkää varmaan näiden kidnappaavan hänet. Huomasin tämän käyttäytymisen jo talvella, mutta se on pahentunut näin kevään myötä, valkotakkisia kun tuntuu olevan liikkeellä yhä enemmän. Puustisen epäonneksi valkonen taitaa olla tämän kevään muotiväri. Olenkin yrittänyt tänään puhua Puustista ympäri, jotta hän hakeutuisi kongiviitiseen psykoterapiaan. Siellä hän pääsisi käsittelemään valkotakkisiin liittyviä hankalia tunteitaan ja voisi harjoitella uudenlaista kohtaamistapaa käyttäytymisterapian, esim. altistuksen avulla. Tätä altistusta voimme toki harjoitella myös kotona ja siten nyt suosinkin valkoiseen kylpytakkiin pukeutumista aina kotioloissa.

Henkisesti romahtanut koira kohdattuaan tänään usean valkotakkisen.